Taide kuuluu kaikille

Hoivakoteihin vietävien taidenäytteyiden tarkoituksena on tuottaa voimaa ja iloa niin kotien asukkaille kuin henkilökunnalle. Myös vierailevat omaiset ovat tervetulleita nauttimaan paikallisesta taiteesta.

Taiteilijaseura Koillinen ry. aloitti hoivakotinäyttelyt keväällä 2015. Ensimmäinen näyttelypaikka on Porkkapirtin toimintakeskus, josta näyttelyt jatkuvat Kotirannan kahdelle osastolle. Nämä toimivat Kuusamon kaupungin tiloissa.

Vuoden 2016 alusta näyttelytoimintaa laajennettiin yksityiseen hoivakotiin, Mikevan Neliapilaan, osastoille Valkoapila ja Puna-apila. Mikeva sijaitsee Tolpanniemessa Noitiniementiellä. 

Näyttelytoimintaa jatketaan vuoden 2017 syksyyn saakka.

Allaolevasta Galleriasta ilmenee kunkin taiteilijan osallistuminen hoivakotinäyttelyihin.